Reza Golmohammadi
Olen Reza Golmohammadi 42-vuotias yrittäjä ja kolmen lapsen isä. Valmistaudun elämäni ensimmäistä kertaa kevään Fitness Classic kilpailuun Bodybuilding masters 40 + 80 kg sarjassa.


Liikunta on ollut jo pitkään osaa elämääni. Aloitin kehonrakennuksen ja voimailun nuorena samana aikana kuin yliopistossa aloitin opiskelemaan koneinsinööriksi. Terveys ja hyvinvointi on aina ollut elämäni tärkeimpiä asioita, ja tämä on minulle elämäntapa.


Voimannostossa olen saanut monia MM- ja EM-mestaruuksia, kuten mm. kultaa vuonna 2001, 2002, 2010 ja 2013 ja Euroopanmestaruus vuonna 2008. Suomen mestaruuden olen voittanut lukuisia kertoja. Kipinä kisaamiseen syttyi vuonna 2011 kun tiputin painoani 20 kiloa, ja huomasin muutokset kehossani. Tänä vuonna päätin osallistua kehorakennukisoihin ja katsoa kuinka hyvin sijoitun.


Enää kolme päivää ja ensimmäiset BB-kisani tosiaan edessä. Lähden sinne positiivisellä mielellä esittelemään tähän astisen treenini tulokset ja kävi kisoissa kohdallani miten tahansa, niin tämä kokemus on ollut erittäin opettavainen ja todella hieno. Vaikka välillä on ollut rankkaa, niin en kadu päivääkään kun lähdin tähän mukaan!


Erittäin suuret superkiitokset eritoten perheelleni tästä erittäin kovasta puolen vuoden rypistyksestä.

Iso kiitos myös ystäville, että olette tukeneet ja kannustaneet minua eteenpäin sekä olette ymmärtäneet kun yhteinen aika on jäänyt vähiin.


<< Takaisin uutisiin