Minna & Arto Hujanen
Me ollaan menevä pariskunta, Minna 33.v ja  Arto 36.v ja kahden menevän lapsen äippä ja isukki Siuntion sydämestä. Liikunta on aina vahvasti kuulunut koko perheemme elämään. 6-vuotias tyttäremme harrastaa taitoluistelua ja 9-vuotias poikamme pelaa jalkapalloa. Itse päätin lavalle nousemisesta men`s physique sarjassa noin vuosi sitten, kun näin vaimoni Minnan ensimmäisen kilpailun bikinifitness sarjassa. Siitäpä sitten se tiukka, mutta valtavan antoisa yhteinen urakka alkoi perheessämme. Tänä vuonna Kultsalla nähdään siis  puolet perheestämme lavalla.


Kyllähän sitä aluksi mietittiin, että tuleeko tästä matkasta kohtuuttoman raskas, mutta molemmilla oli jo mieleen pinttynyt ajatus yhteisestä kisahuumasta. Elämän tyylimme oli vähä niinkuin pikkuhiljaa ohjannut meidät molemmat tätä haastetta varten. Arkeen kaiken sovittaminen on sujunut yllättävän vaivattomasti, kunhan vain kaikki asiat ja tekemiset on suunniteltu hyvissä ajoin.


Ennen töitä tai heti töiden jälkeen on yleensä jo molempien raudat liikuteltu kotoisessa salissa autotallissa. Tämän jälkeen ruoat laitetaan tietysti niin, että jokainen levy liedellä ja vielä uunikin valmistaa ruoan erikseen jokaisen tarpeen mukaan. (Voi sitä punnitsemisen riemua). Sitten lähdetäänkin lasten harrastuksiin. Poikamme joukkuetta valmennan itse, joten myös tämän sovittaminen arkeen on vaatinut joustoa perheeltämme. Tyttäremme käydessä taitoluistelussa avautuu Minnalle mahdollisuus puntata laadukkaammin Lohjan Neidonkeitaan uimahalin salilla. Tietysti tällöin pojan kanssa me miehet suuntaamme kauppaan ostamaan viikon ruokatarpeita. Kaikki tämä sekä omakotitalon hoito ja ylläpito sujuu vielä kohtalaisen vaivatta, mutta Minnan ja tyttäremme jatkuva sisustamisen ,uudistamisen ja askartelun tarve vetää kieltämättä ajoittain ajan ja miesten hermot 🙂 tiukoille.


Uros


Urheilu urani lähti käyntiin jalkapallolla jo ennen kouluikää. Futista pelasin aina kaksikymppiseksi saakka. Pelasin ajoittain tosissaan ja pääsin myös kokemaan poikamaajoukkue leirejä. Myöhemmällä iällä pelailin sitten huvikseen ja aloin miettimään lajin nuoriso valmentamista. Tällä hetkellä valmennan Siuntion Sisun jalkapallo junioreita.

Armeijan jälkeen opiskelin itseni liikuntaneuvojaksi 2000-luvun alussa. Opiskellessani Lohjan kisakalliossa kiinnostuin valtavasti ihmisen kehosta ja lihaksiston kehittämisestä. Koulun jälkeen fyysinen harjoitteluni koostui useamman vuoden ajan vapaasta saliharjoittelusta ja lenkkeilystä. Vasta vuosi sitten syttyi todellinen kipinä treenata itseni lavakuntoon, kun ihailin vaimoani Kultsan lavalla.

Tein päätöksen osallistua kevään 2017 karkeloihin sarjassa men´s physique -178cm. Ruokavalioiden sekä dieetin noudattaminen on ollut yllättävän helppoa ja vaivatonta. Vuoden aikana en muistaakseni ole jättänyt ainuttakaan treeniä väliin, joten motivaationi tähän projektiin on ollut raudan lujaa. Nyt kun viedään viimeisiä hikisiä metrejä tästä taipaleesta, olen enemmän kuin tyytyväinen kaikkeen mitä matka on tarjonnut. Vaikeudet ovat kasvattanut ja onnistumiset rohkaisseet, nämä opit ja oivallukset otan mukaan kaikkeen elämään mitä tulen matkallani kokemaan. Tunnen itseni huomattavasti onnekkaammaksi ja rauhallisemmaksi kuin ennen.


Pääsin mukaan Team SportLifen huikeaan tiimiin, jonka kanssa kaikki asiat on ollut helppo hoitaa ja aina apu on ollut paikallaan kun sitä on tarvinnut! Ihmiset ympärilläni ovat jaksaneet kuunnella ja tukea matkaani alusta asti, joten tahdon kiittää kaikkia ystäviä ja läheisiä korvaamattomasta tuesta. (Erityis Kiitos: Japa, Jarno, Pia, Keijo ja Sauli)


Naaras


Urheilu on kuulunut aina elämään jollain tapaa, oli se sitten joukkueurheilua käsipallon merkeissä tai jumppatunneilla käymistä. Pienenä aloitin käsipallon pelaamisen pallokoulun kautta Siuntion SIFfin joukkueessa, yläaste iässä huomasin että joukkueurheilu ei ole ehkä sittenkään se mun juttu joten kaikkien jumppatuntien ja zumba kokeilujen kautta löysin itseni kuntosalilta jota harrastinkin sitten säännöllisen epäsäännöllisesti vuosia.

Lapsien jälkeen jatkoin salilla käymistä, mutta polte kropan muokkaamiseen alkoi kun näin  ”bikinifitness” nettivalmennus mainoksen.

Vuonna 2013 lähdin mukaan tähän nettivalmennukseen jossa tavoiteltiin siis bikinikroppaa, ja sille tielle jäin. Jo ruokavalion tuleminen arkeen ja tavoitteellisempi salilla käynti oli muutos jota todellakin olin kaivannut,se tuli nopeasti ilmi kun energiatasot nousivat ruuan myötä. Olen aina ollut todella hoikka ja syönyt niukasti, mutta oikean ruuan ja treenin avulla lihaksistoa ja painoa on saatu nostettua pikkuhiljaa omaa silmää miellyttäväksi, vaikka haasteellista se onkin ollut ja vielä on paljon tehtävää.


Työkseni maalaan autoja joten kaikki tämä blingbling,pienet bikinit ja korot eivät todellakaan kuulu omaan arkeen vain päinvastoin. On ihanaa työpäivän jälkeen nakata pölyiset haalarit sekä turvakengät nurkkaan ja astua vähän naisellisempaan maailmaan.


Viime vuonna kisasin Kultsalla depyyttini, sarjassani bikini beginners +168cm ja sijoituin kuudenneksi. Olin iloinen siitä että pääsin sijoille, mahtava tunne päästä kuuden parhaan joukkoon!

Tänä vuonna nousen lavalle sekä lauantaina bikini beginners +168 sekä sunnuntaina yleisessä bikini +168 sarjassa.

Tämän vuoden dieetti ja kisoihin valmistautuminen on ollut aivan erilainen kuin viime vuonna koska perheestä kaksi dieettaa.

Nämä kuukaudet on lentänyt kuin siivillä. Aikataulujen ja ruuan laiton sekä treenin aikatauluttaminen on paljon helpompaa kun molemmat on samassa pulkassa tai pulkka ns hukassa =)

Onnekseni minulla on aivan mahtava valmentaja joka tukee niin ylä ja alamäessä, joten iso kiitos kuuluu Lappalaiselle poromiehelle joka jaksaa mun kiukutteluja! Kiitos!


Nautin suunnattomasti treenaamisesta ja tunteesta kun ylittää itsensä jossain, siksi odotan malttamattomana myös lavalle nousua!

Kultsan lavalla kisaan Team LEADERIN tiimissä, Leader on ollut sponsorini jo toista vuotta ja on ilo ja kunnia edustaa tätä tiimiä ja heidän tuotteitaan.


Seuraa molempien matkaa IG:


@minnahujanen

@hujanenarto


<< Takaisin uutisiin