Fitness Classic: tulokset


Ensimmäisen kisapäivän body fitnessin ja bikini fitnessin osalta päättivät kokemusta ja treenivuosia ilmentävät masters- sarjat. BF:n 45- vuotiaiden daamien sarja oli kärkikuusikon osalta kerrassaan vaikuttava. Tänään tuomarien seulasta parhaiten selvityi kuitenkin harmonisen kokonaisuuden esittänyt Tiina Ikävalko, joka tyylitteli voittoon jättäen taakseen toiseksi sijoittuneen Salli Vallan sekä päivän kolmanneksi parhaan Jaana Vuorisen. Kunnialliseen TOP 6- sijoitukseen ylsivät lisäksi Sari Rantanen (4.), Päivikki Eskelinen-Rönkä (5.) ja Sari Immonen (6.)


BF masters 35- vuotiaiden lyhyt (-163cm) sarja oli kokonaisuudessaan kovatasoinen, mutta silti selvästi koko kilpailun kulun ajan Hanna Autin hallinnassa – hats off, mikä fysiikka ja kunto jokaista yksityiskohtaa myöten. Minna Hotti rankattiin tänään tuomareiden toimesta toiseksi, ja puolestaan Heidi Ilomäki teki tänään kolmannen sijan arvoisen suorituksen. Muut finaalisijoitukset kirjattiin Mia Heinäsen (4.), Heli Ahvenaisen (5.) ja Tanja Salonsaaren nimiin.


Pidemmässä BF masters 35- sarjassa mestaruusmerkintä tehtiin Hanna-Mari Manniselle, jonka tasaisuus oli tänään valttia, eikä kritiikille jäänyt ainakaan tässä kuusikossa paljoakaan sijaa. Riina Kivikoski sai kärkikaksikossa tosin ääniä puolelleen, ja ne riittivätkin tänään Mannista lukuun ottamatta muiden sarjan lajitovereiden lyömiseen. Syvästä line upissa loput TOP 6- sijoitukset menivät Linda Backlundille (3.), Anna Kilpeläiselle (4.), Minna Rantalalle (5.) ja Camilla Munsterhjelmille (6.)


Bikini fitness masters 35- kilpailijat mittelivät kullasta ja kunniasta kahdessa pituusluokassa. Lyhyemmässä sarjassa Marjo Mattilan freesi ja kaunisrakenteinen, tyylillä esiin tuotu fysiikka puri  tuomareihin tänään virheettömän ykkösrivin veroisesti Anne Erosen kiilatessa toiseksi ennen päivän kolmosta, Nadeja Eerolaa. Päivi Hietala (4.), Pirita Lindroos-Sipiläinen (5.) ja Mari Kuusisto (6.) ylsivät niin ikään hyvillä suorituksillaan finaaliin.


Hanna Skyttä osaa muutakin kuin kokata, ja tänään Kulttuuritalon lavalla nähty versio Hannasta oli oiva osoitus kerrassaan ammattimaisesti esiintyneen Hannan laaja-alaisista taidoista. Hannalle siis masters 35 bikini fitnessin +163cm:n sarjan ylivoimainen voitto, vaikka ei sovi kiistää, etteivätkö päivän kakkonen Johanna Guessous ja Jonna Nygén-Jäntti olisi hoitaneet kisaurakkaansa myös varsin mallikkaasti. Marika Harjunpää oli sarjan 4., Emilia Hakanen 5. ja Suvi Lahtinen 6.


Loput tulokset pisteineen julkaistaan myöhemmin, ja kuvat näistäkin sarjoista ilmestyvät pikimmiten tuttuun osoitteeseen https://bodymag.pictures.fi/kuvat/2017+Fitness+Classic/ .







<< Takaisin uutisiin