FC: men’s physique


Seuraavaksi Kulttuuritalolla nautittiin men’s physique- viihteestä kolmen sarjallisen verran. Lyhyessä sarjassa ei jännitysstooreja kirjoitettu lajin historiaan, sillä niin selvillä eroilla sijoitukset tänään täytettiin. David O Ou’ Ouamba oli kunnossa, aavistuksen parempi kuin syksyllä, mutta ei vieläkään ihan EM- hopean tuoneessa primessaan. Toiseksi tuli eilen junioreiden CBB: ssä vakuuttanut Oliver Asikainen, jonka look toimi tänään varsin hyvin fysiikankin puolella. Päivän kolmas oli Antonio Lopes ja neljäs Rune Snellman.


Keskipitkä sarja ei tänään kokonaistasoltaan varsinaisesti hurmannut, mutta etenkin TOP 2 eli Riku Eve (1.) ja Olli-Jussi Murros (2.) hoitivat päiväpuuhansa varsin mallikkaasti Riku Even kerätessä toimivalla kokonaisuudellaan voiton meriittilistaansa. Päivän kolmanneksi parhaaksi rankattiin juniori-ikäinen Honi Hasib, joka sharppasi eilen ontunutta poseeraustaan merkittävästi ja esitti siten tänään komeat ja varsin lupaavat raamit. Loput TOP 6- sijoitukset menivät Arto Hujaselle (4.), John Navarrolle (5.) ja Kari Kastille (6.).


Päivän selvästi tasokkainta men’s physiquea nähtiin pitkässä +178cm:n sarjassa, jossa oli ai ai niin laadukas kärkikaksikko. Taistelu voitosta käytiin syksystä edelleen parantaneen Momar Bahin ja yhden maan lupaavimman juniorin IKINÄ, Benjamin Ahlbladin kesken. Bah oli kuitenkin vielä tässä hetkessä jokaisella osa-alueella valmiimpi ja sen turvin Momar pääsi juhlimaan makoisaa voittoa – tosin ainoastaan yhden pisteen turvin – ennen Ahlbladia, joka kaikesta näyttävyydestään huolimatta tarvitsee hieman lisää poseerausvarmuutta ja hiontaa etenkin sivuasentoihin. Kolmanneksi parhaaksi arvon tuomaristo valitsi onnistuneen cross overin tehneen Luukas Lindemanin seuraavien finaalisijoitusten mennessä Paul Novakovichille (4.), Antti Ala-Laurinaholle (5.) ja Mattias Nordlundille (6.).


Kokonaisvaltaiset tulokset pisteineen julkaistaan myöhemmin, ja lisää kuviahan löytyy hetken kuluttua Bodymag- galleriasta osoitteesta https://bodymag.pictures.fi/kuvat/2017+Fitness+Classic/. Finaaleista taltioidut videot nähtävillä illalla NFE:n YT- kanavalla.





<< Takaisin uutisiin